Kaisa kalassa

Käykääpä lukemassa täältä kertomus Kaisan kalaretkestä

http://www.tsaibma.com/suomi/Reissut/juttu/Naisfinnmark/story.htm


Samaisesta reissusta on myös toinen näkemys, miehen kirjoittamana

http://www.tsaibma.com/suomi/Reissut/juttu/finnmark607/story.htm

Yksi maailma. Yksi lupaus.

Enpä arvannut minä, eikä arvannut äitikään, kuinka pitkäaikaisen ja tärkeän harrastuksen saan partiosta, kun hän talutti minut ensimmäistä kertaa Lappeenrannan kirkolle Wallisirkkujen kokoukseen. Tänä vuonna partioliike juhlii satavuotista taivaltaan. Itselläni on myös juhlavuosi, sillä partiohuivi on heilunut kaulassani jo 20 vuotta. Joskus (useinkin) mietin, kun kaikki partiohommat stressaa ja tuntuu kaatuvan omaan niskaan: "miksi, oi miksi?" Mutta hetkeä myöhemmin, kun näen pienet sudenpennut partiopaidoissan, suorituskirjat kädessä ja silmät innosta kiiluen, muistan: "siksi, oi siksi".

Partio on opettanut tosi paljon. Olipa kliseisesti sanottu. Solmut ja suunnistukset ovat yksi pienimmistä opetuksista ja ne osaan itse asiassa vieläkin aika huonosti. Kaikista tärkein taito on mielestäni se, että ajattelen partion kautta saaneeni elämään aika terveet arvot. Vasta aikuisena aloin lukea partioihanteita ajatuksen kanssa ja tajusin, että itse asiassa toteutan niitä elämässäni aika hyvin. Jos kaikki tekisivät niin, maailma olisi parempi paikka.

Partiolaisen ihanteena on

• kehittää itseään ihmisenä
• kunnioittaa toista ihmistä
• auttaa ja palvella
• tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa
• rakastaa ja suojella luontoa
• olla uskollinen ja luotettava
• rakentaa ystävyyttä yli rajojen
• etsiä elämän totuutta

Toinen asia, johon partio on kasvattanut, on vastuun ottaminen ja joskus ehkä vähän liiankin suuriin saappaisiin hyppääminen. Jotenkin sitä vain on pärjännyt "johtajana" leirillä, vaikka on ollut itsekin vielä ihan lapsi ja leiriläiset vielä lapsempia. Tässä vaiheessa partiouraa onkinsitten jo ihan piece of cake lähteä 63 lippukuntalaisen kanssa Kittilästä viikonlopuksi Tampereelle partiolaisten suurjuhlaan. Lisähaastetta päätin ottaa tarjoamalla kyytiä muillekin kuin partiolaisille, kun 63 lauma ei vielä tuntunut riittävältä. Ilmoittautumisia, maksuja, bussitilauksia, karttoja, kisapasseja, aikatauluja, ruokailuvarauksia ym. tehdessä kului kymmeniä tunteja, mutta kaikki se työ unohtui kun näki, kuinka lapset nauttivat reissusta. Siitäkin huolimatta, että itsellä kului migreenilääkkeitä ja stressipisteet nousivat kuin Suomen lippu salkoon. Tämän perän lapsille ei ole niin itsestäänselvää päästä joka kesä huvipuistoon ja olihan suurjuhla mahtava kokemus. Sunnuntaina, kun tapahtuma oli jo melkein loppusuoralla, kukaan lapsista ei ollut sairastunut, kadonnut eikä ikävöinyt kotiin ja marssimme upeana rivistönä Tampereen halki, meinasi päästä itku. Niin hienolta tuntui kulkea lippukunnanjohtajana omiensa edessä ja kuulla, kuinka yleisöstä kuului "Katsokaa, nuo ovat tulleet Kittilästä asti! On niillä ollut matkaa... hyvä Lappi!"

Anoppi ja vävy tutustumisretkellä...

...yöttömässä yössä, juuri oikealla hetkellä. Näin aloitimme tekstimme, jonka jätimme käynnistämme muistoksi Pahakurun autiotuvan vieraskirjaan. Äiti halusi tulla tervehtämään tytärtään alkukesän kuulautta ja vihreyttä versovaan Lappiin. Pian ilmaantui matkaseuraksi ystävätär ja ajattelimme lähteä vaeltamaan Pallaksen maisemiin. Miika näytti meille kartasta mahdollisia reittejä, mutta pelottavana monen "löydätteköhän te perille" ja "onkohan tämä vähän liian haastava" -kommentin jälkeen myös Miika päätti liittyä matkaseurueeseemme. Äidillä ja hänen ystävättärellään on jo monen vuoden takaa tapa, että Lapissa vaelletaan helmet kaulassa. Sain kunnian liittyä helmiklaaniin ja niin lähdimme matkaan helmet heiluen, opas kärjessä. Reissu oli ihana. Opas luotti todella kykyihimme ja kuntoomme, sillä ensimmäisem iltapäivän ja illan aikan askelmittariin kertyi lähes 22000 askelta ja perillä leirialueellamme olimme vsta puolenyön jälkeen. Maasto vaihteli tunturimaisemasta kuivaan kangasmetsään, matkalla oli myös ihania järviä, lampia ja puroja. Suoltakaan ei vältytty. Miika kesti hyvin kolmen karjalaisen naisen kälätystä, totesi vain välillä: Te olette kuin se radio-ohjelma Leila ja Annukka. Vaelluksen jälkeen totesin äidille: Parasta reissussa oli opas. Sitten oli sää. Seuraavana purot. Äiti sanoi, että odotti kuulevan itsensä kolmen kärjesssä, mutta ei, kolmannenkin tilan vei purot! Oikeesti oli kyllä ihanaa nähdä äitiä pitkästä aikaa ja vieläpä samalla nauttia ihanaisesta luonnosta.

Jo joutui armas aika

4.6. Niin alkoi taas pitkä ja ihana kesäloma. Mikä parasta, palkallinen. Olen ollut onnellisessa asemassa, että vaikka virkaa ei ole vielä hellinnytkään, olen silti saanut nauttia yllättävän paljon palkallisista kesävapaista. Niin täytyisi olla kaikilla. Epäkiitollisuuden huippu on se, että opettaja tekee koko vuoden töitä, mutta suvivirren kaiuttua, juuri kun pitäisi saada palkka rankasta vuodesta, työsuhde napsahtaakin poikki.

Tällä kertaa selvisin kevätjuhlasta melko minimaalisin herkistelyin. Vähän piti kuivata kyyneleitä siinä vaiheessa, kun kuudesluokkalaiset seisoivat ruusut kädessä ja muut lauloivat heille Pekka Simojoen kauniin kappaleen "Jäähyväiset". Kevätjuhlan jälkeen on aina jotenkin tyhjä olo. Kiertelin muutamia ylioppilasjuhlia. Voi heitäkin nuoria, joilla on koko elämä edessään.
Illalla olin kaverin luona opettajaporukalla loman alkua juhlistamassa. Ilta oli erikoinen ja ihana: innostuimme laulamaan jopa virsiä pianosäestyksellä, herkuttelimme ja pelasimme. Seuraavana päivänä lähdin partioporukan kanssa Leville johtajahuoltoon. Kesälomallahan ollaan kotona niin vähän kuin mahdollista.