Kaisa kalassa

Käykääpä lukemassa täältä kertomus Kaisan kalaretkestä

http://www.tsaibma.com/suomi/Reissut/juttu/Naisfinnmark/story.htm


Samaisesta reissusta on myös toinen näkemys, miehen kirjoittamana

http://www.tsaibma.com/suomi/Reissut/juttu/finnmark607/story.htm

Yksi maailma. Yksi lupaus.

Enpä arvannut minä, eikä arvannut äitikään, kuinka pitkäaikaisen ja tärkeän harrastuksen saan partiosta, kun hän talutti minut ensimmäistä kertaa Lappeenrannan kirkolle Wallisirkkujen kokoukseen. Tänä vuonna partioliike juhlii satavuotista taivaltaan. Itselläni on myös juhlavuosi, sillä partiohuivi on heilunut kaulassani jo 20 vuotta. Joskus (useinkin) mietin, kun kaikki partiohommat stressaa ja tuntuu kaatuvan omaan niskaan: "miksi, oi miksi?" Mutta hetkeä myöhemmin, kun näen pienet sudenpennut partiopaidoissan, suorituskirjat kädessä ja silmät innosta kiiluen, muistan: "siksi, oi siksi".

Partio on opettanut tosi paljon. Olipa kliseisesti sanottu. Solmut ja suunnistukset ovat yksi pienimmistä opetuksista ja ne osaan itse asiassa vieläkin aika huonosti. Kaikista tärkein taito on mielestäni se, että ajattelen partion kautta saaneeni elämään aika terveet arvot. Vasta aikuisena aloin lukea partioihanteita ajatuksen kanssa ja tajusin, että itse asiassa toteutan niitä elämässäni aika hyvin. Jos kaikki tekisivät niin, maailma olisi parempi paikka.

Partiolaisen ihanteena on

• kehittää itseään ihmisenä
• kunnioittaa toista ihmistä
• auttaa ja palvella
• tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa
• rakastaa ja suojella luontoa
• olla uskollinen ja luotettava
• rakentaa ystävyyttä yli rajojen
• etsiä elämän totuutta

Toinen asia, johon partio on kasvattanut, on vastuun ottaminen ja joskus ehkä vähän liiankin suuriin saappaisiin hyppääminen. Jotenkin sitä vain on pärjännyt "johtajana" leirillä, vaikka on ollut itsekin vielä ihan lapsi ja leiriläiset vielä lapsempia. Tässä vaiheessa partiouraa onkinsitten jo ihan piece of cake lähteä 63 lippukuntalaisen kanssa Kittilästä viikonlopuksi Tampereelle partiolaisten suurjuhlaan. Lisähaastetta päätin ottaa tarjoamalla kyytiä muillekin kuin partiolaisille, kun 63 lauma ei vielä tuntunut riittävältä. Ilmoittautumisia, maksuja, bussitilauksia, karttoja, kisapasseja, aikatauluja, ruokailuvarauksia ym. tehdessä kului kymmeniä tunteja, mutta kaikki se työ unohtui kun näki, kuinka lapset nauttivat reissusta. Siitäkin huolimatta, että itsellä kului migreenilääkkeitä ja stressipisteet nousivat kuin Suomen lippu salkoon. Tämän perän lapsille ei ole niin itsestäänselvää päästä joka kesä huvipuistoon ja olihan suurjuhla mahtava kokemus. Sunnuntaina, kun tapahtuma oli jo melkein loppusuoralla, kukaan lapsista ei ollut sairastunut, kadonnut eikä ikävöinyt kotiin ja marssimme upeana rivistönä Tampereen halki, meinasi päästä itku. Niin hienolta tuntui kulkea lippukunnanjohtajana omiensa edessä ja kuulla, kuinka yleisöstä kuului "Katsokaa, nuo ovat tulleet Kittilästä asti! On niillä ollut matkaa... hyvä Lappi!"

Anoppi ja vävy tutustumisretkellä...

...yöttömässä yössä, juuri oikealla hetkellä. Näin aloitimme tekstimme, jonka jätimme käynnistämme muistoksi Pahakurun autiotuvan vieraskirjaan. Äiti halusi tulla tervehtämään tytärtään alkukesän kuulautta ja vihreyttä versovaan Lappiin. Pian ilmaantui matkaseuraksi ystävätär ja ajattelimme lähteä vaeltamaan Pallaksen maisemiin. Miika näytti meille kartasta mahdollisia reittejä, mutta pelottavana monen "löydätteköhän te perille" ja "onkohan tämä vähän liian haastava" -kommentin jälkeen myös Miika päätti liittyä matkaseurueeseemme. Äidillä ja hänen ystävättärellään on jo monen vuoden takaa tapa, että Lapissa vaelletaan helmet kaulassa. Sain kunnian liittyä helmiklaaniin ja niin lähdimme matkaan helmet heiluen, opas kärjessä. Reissu oli ihana. Opas luotti todella kykyihimme ja kuntoomme, sillä ensimmäisem iltapäivän ja illan aikan askelmittariin kertyi lähes 22000 askelta ja perillä leirialueellamme olimme vsta puolenyön jälkeen. Maasto vaihteli tunturimaisemasta kuivaan kangasmetsään, matkalla oli myös ihania järviä, lampia ja puroja. Suoltakaan ei vältytty. Miika kesti hyvin kolmen karjalaisen naisen kälätystä, totesi vain välillä: Te olette kuin se radio-ohjelma Leila ja Annukka. Vaelluksen jälkeen totesin äidille: Parasta reissussa oli opas. Sitten oli sää. Seuraavana purot. Äiti sanoi, että odotti kuulevan itsensä kolmen kärjesssä, mutta ei, kolmannenkin tilan vei purot! Oikeesti oli kyllä ihanaa nähdä äitiä pitkästä aikaa ja vieläpä samalla nauttia ihanaisesta luonnosta.

Jo joutui armas aika

4.6. Niin alkoi taas pitkä ja ihana kesäloma. Mikä parasta, palkallinen. Olen ollut onnellisessa asemassa, että vaikka virkaa ei ole vielä hellinnytkään, olen silti saanut nauttia yllättävän paljon palkallisista kesävapaista. Niin täytyisi olla kaikilla. Epäkiitollisuuden huippu on se, että opettaja tekee koko vuoden töitä, mutta suvivirren kaiuttua, juuri kun pitäisi saada palkka rankasta vuodesta, työsuhde napsahtaakin poikki.

Tällä kertaa selvisin kevätjuhlasta melko minimaalisin herkistelyin. Vähän piti kuivata kyyneleitä siinä vaiheessa, kun kuudesluokkalaiset seisoivat ruusut kädessä ja muut lauloivat heille Pekka Simojoen kauniin kappaleen "Jäähyväiset". Kevätjuhlan jälkeen on aina jotenkin tyhjä olo. Kiertelin muutamia ylioppilasjuhlia. Voi heitäkin nuoria, joilla on koko elämä edessään.
Illalla olin kaverin luona opettajaporukalla loman alkua juhlistamassa. Ilta oli erikoinen ja ihana: innostuimme laulamaan jopa virsiä pianosäestyksellä, herkuttelimme ja pelasimme. Seuraavana päivänä lähdin partioporukan kanssa Leville johtajahuoltoon. Kesälomallahan ollaan kotona niin vähän kuin mahdollista.

Vierivä kivi ei sammaloidu...

Sarjassamme mahtavia ideoita. Maanantai meni tietokoneella istuessa niin, että niska oli illalla aivan jumissa. Niinpä päätimme Miikan kanssa lähteä tiistaina illalla ulos luontoon. Päätin uskaltautua kokeilemaan vapaalaskua. Olen siis aloittanut vapaalasku"harrastukseni" toukokuun lopussa. Ei ehkä kaikkein tyypillisin vuodenaika? Ajoimme Pallakselle ja pakkasimme lumikengät, sukset ja lumilaudan rinkkaan kiinni. Onneksi vain yksi auto ajoi ohi ja näki hullut hommamme. Onhan koivuissa kuitenkin jo hiirenkorvat ja meilläkin oli t-paidat päällä siinä suksia ja monoja pakatessamme. Tarvoimme läpi märän metsän ja vaikka jo viime reissulla vannoin ottavani kumisaappaat mukaan seuraavalle retkelle, huomasin hyppiväni jälleen ultramoderneissa vaelluskengissä kastumista peläten mättäältä mättäälle (Miikan lontustaessa luotettavilla saappailla suorinta reittiä). Tällä kertaa gotetexit kestivät kiittettävästi muutamat molskahdukset, mutta jälleen vannon seuraavalla kerralla ottavani saappaat...

Metsäosuuden jälkeen alkoi nousuosuus pitkin lumista kurua. Suoritimme yhdessä kohdassa lumimittauksen, joka Miikan mukaan on juhannuksena yleensä paljas, vaikka muualla onkin vielä lunta. Nyt tässä kohdassa oli lunta 2 metriä 10 senttiä. Ei ihan heti lopu :D Huipulla pidimme pienen tauon: keksiä ja seksiä. No ei sentään molempia... Nousu palkitaan aina vauhdikkaalla laskulla. Mie en käynyt viime talvena Levillä kuin muutaman kerran, vaikka sijoitin rahani kausikorttiinkin. En missään nimessä koe olevani taitava lumilautailija ja nyt viimeisetkin itsetunnon rippeet levisvät Lumijoen pohjalle. En meinannut saada ainuttakaan käännöstä tehtyä, olin joka kerta selälläni, mahallani tai useimmiten pyörimässä rinnettä alas. Silti nauratti. Voi että nauratti. Miika laski kuin hullu ohjus ja mie kieriskelin perässä lumikenkien heiluessa rinkan ulkopuolella sinne tänne. Edessä oli jälleen suo-osuus ja kello 23.15 saavutimme auton. Ihana keskiyön aurinko valaisi tiemme takaisin Impilinnaan. Saunan kautta nukkumaan. Voitti ainakin tietokoneella istuskelun ja joskus menen vielä hakemaan ne itsetunnonrippeet lumilautailutaidoistani takaisin tuosta paikasta.

Juhlava aloitus?

Miun on pitänyt jo pitkään avata blogi (koska kaikki muutkin...). Olen jo oikeastaan avannut blogin kahteenkin eri palvelimeen, mutta siihen se on jäänyt. Tänään se kuitenkin tapahtuu, vapaapäivän kunniaksi. Vapaapäivä siitä syystä, että viikonlopun olin kouluni kanssa leirikoulussa Kuusamossa ja Ranualla. Kiersimme Karhunkierroksen, pulikoimme Tropiikissa ja ihastelimme eläimiä Ranualla. Reissu meni hyvin, sillä joka laskennalla kaikki 31 tenavaa olivat bussin kyydissä. Aivan hermolepoa reissu ei kuitenkaan, ollut, en edes halua laskea, kuinka moneen kysymykseen ehdin viikonlopun aikana vastata...

Oppilas roska kädessään: "Mihin tää laitetaan?" -No laitapa roskikseen. "Ai missä roskis on?" -Siinähän se jalkojesi juuressa. "Tännekö mie laitan tämän?" -Joo just sinne.

Oppilas pysähtyessämme huoltoasemalla: "Miks me pysähdyttiin?" -No mikäs paikka tämä on? "Huoltoasema?" -Niinpä. "No, mutta miks me pysähdyttiin?" -No mitähän tälläisella paikalla yleensä tehdään? "Tankataan?" -Aivan. "Ai tankataanko me?" -Joo, me tankataan.

Hieman nauratti myös silloin, kun menimme Tropiikkiin ja siellä oli yhteinen pukuhuone naisille ja miehille. Säilytyskaapit olivat siis samassa tilassa keskenään, huoneessa oli pukukoppeja vaatteiden vaihtamista varten. Kaikki lapset eivät kuitenkaan sitä hoksanneet ja pukeutuivat oman kaappinsa edessä, kuten yleensäkin uimahallissa tehdään (välittämättä siitä, että vieressä oli eri sukupuolta oleva henkilö) Emme mekään sitten viitsineet alkaa säikytellä ja hätistää lapsia koppeihin, kun asia ei näyttänyt kumpaakaan osapuolta häiritsevän.

5 päivää töitä ja kesäloma. Toivottavasti työt jatkuvat loman jälkeenkin.